Pukinmäen Taidetalo

Galleria

Galleriassa valokuvia ja videoita sirkuskoulun ohjelmanumeroista, esityksistä ja matkoista.

Valokuvia: 

Joulusirkus 2004
Joulusirkus 2005
Joulusirkus 2006 

Videoita:

Park Street Circus (nelonen.fi, Talent Suomi)
Park Street Circus semifinaali 1  (nelonen.fi, Talent Suomi)
 
Park Street Circus

Elisa (19 v.), Tiia (19 v.), Anne (18 v.), Onna (16 v.), Seikku (13 v.) Pukinmäen sirkuskoulusta

Ryhmämme syntyi kuin sattumalta viime kesän alussa kun Elisa, Tiia ja Anne päättivät pyytää Onnaa ja Seikkua mukaansa esiintymään kesäkeikoille. Olimme toki kaikki tunteneet toisemme päällisin puolin jo pitemmän aikaa, kävimmehän samaa Pukinmäen sirkuskoulua, tosin eri ryhmissä. Tiia ja Elisa ovat olleet ystäviä jo ala-asteelta. Anneen he tutustuivat, koska kaikki kolme olivat samalla ylä-asteella ja kävivät samaa sirkuskoulua. Onna ja Seikku taas tutustuivat paremmin toisiinsa kun alkoivat treenata yhdessä rengastrapetsia muutama vuosi sitten. Elisa Tiia ja Anne toimivat myös apuopettajina Pukinmäen sirkuskoulussa ja kaikki olemme esiintyneet sirkuskoulun järjestämissä Joulusirkuksissa Malmitalon suurella näyttämöllä jo useina vuosina.
    Lopullisesti ryhmämme Parkstreet Circus muodostui, kun olimme kesäkeikalla Esplanadin puistossa. Siinä puistonpenkillä temppuillessamme syntyi idea esityksestä, jota sitten aloimme työstää. Tuo päivä on ryhmällemme todella tärkeä. Nimemme on myöskin sattuma. Aluksi nimitimme itseämme humoristisesti ”Penkki-posseksi”, mutta myöhemmin syntyi nimi, joka sopi ryhmällemme mainiosti: Parkstreet Circus.
    Arkemme on todella kiireistä, kun pitää hoitaa opiskelu, työt, treenit, sirkuskeikat sekä muut projektit. Lisäksi pitäisi vielä ehtiä näkemään kavereita ja viemään koiraa ulos. Kaikelle ei aina riitä aikaa, mutta on mukavaa kun on monenlaista tekemistä. Elisa ja Tiia ovat jo kirjoittaneet ylioppilaiksi Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulusta, jossa Seikku opiskelee tällä hetkellä seitsemännellä luokalla. Elisa opiskelee Helsingin yliopistossa pohjoismaisia kieliä ja Tiia aikoo pyrkiä yliopistolle lukemaan lääketiedettä. Anne ja Onna opiskelevat Kallion ilmaisutaitolukiossa, jossa he ovat saaneet opetusta näyttelemisessä, tanssimisessa ja esiintymisessä. Anne opiskelee jo kolmatta ja Onna vasta ensimmäistä vuotta.
    Ryhmämme ikäjakauma on melko suuri, mutta se ei haittaa yhteistyötä. Päinvastoin, se vain tuo lisää mahdollisuuksia ja mielenkiintoa. Olemme tiivis ryhmä, mutta silti olemme kaikki vahvoja yksilöitä. Tähän perustuu myös esityksemme. Esitysten koreografia, temput, puvut, musiikki kaikki on ryhmän omaa luomusta, joka nousee sirkuskoulussa opitusta. Ryhmäämme voisi verrata bändiin: jokaisella on omat ”soittimensa”, jotka muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Kaikki ovat löytäneet paikkansa ryhmässä eikä kukaan joudu vetämään mitään roolia. Kaikki johtavat, ideoivat ja tsemppaavat toisiaan sekä treenaavat tasapuolisesti. Kaikilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Nautimme toistemme seurasta ja huumorista. Parhaimmat hetket koetaan treeneissä kun kaikki - jopa vaikeat ja uudet temput - tuntuvat onnistuvan.
    Ryhmäämme yhdistää yhteishenki, mahtavat ideat, sirkus sekä uudet jännittävät kokemukset Talent -taipaleella. Haluaisimme oppia uusia temppuja, kartuttaa esiintymiskokemustamme sekä saada lisää taitoa ja lavakarismaa. Unelmamme on tulla hyviksi esiintyjiksi, sekä kehittää itseämme ja luovuuttamme. Olemme nuoria, mutta haluamme kasvaa ja kehittyä ammattilaisesiintyjiksi. Hurjin ja kunnianhimoisin idea, jonka olemme saaneet, on oman sirkusmusikaalin tekeminen.
    Jokaisella meistä on omia tulevaisuuden tavoitteita kuten Teatterikorkeakouluun pääsy tai vaihto-oppilaaksi lähteminen. Kenelläkään meistä ei ole vielä aivan selvää kuvaa siitä, mitä tulevaisuudeltamme haluamme. Toivomme kuitenkin kaikki, että tämä Parkstreet Circus -ryhmämme säilyisi, jatkaisi ja kehittyisi.
 

Päivitetty: 20.08.2008