Sanataide/mediaharjoituksessa sukelletaan jonkin valinnaisen kirjan maailmaan joko laatimalla kuva tapahtumapaikasta (kuvallinen ilmaisu) tai sijoittamalla uusi tarina samaan tapahtumapaikkaan (tarinan kirjoittaminen).
Tehtävä:
Jaetaan seuraava tehtävä paperilla, johon voi kirjoittaa ja piirtää vastauksen tai käytetään esimerkiksi tietokonetta tehtävän tekemiseen.
Kerro lempikirjasi tai jonkun kirjan tapahtumapaikasta.
- kirjan nimi ja kirjoittaja
- tapahtumapaikka
- mieti, millaista olisi käydä siellä (kirjoita muutamalla lauseella)
- tee kuva tapahtumapaikasta
Vaihtoehto: kirjoita samantyylinen tarina, joka tapahtuu samassa paikassa.
Oppilas piti tehtävää innostavana. Hän valitsi kuvan piirtämisen, sillä hän tuntee kuvallisen ilmaisun läheiseksi itselleen.
Lähettämässäni oppilaan laatimassa piirroksessa (kääpiöiden piilopaikka maan alla) on kirjassa kuvailtu paikka esitetty toisaalta aika tarkasti kirjan kuvailun mukaiseksi, mutta toisaalta siihen on saatu vangittua tietty tunnelma, joka kuvastaa lukijan omaa tulkintaa ja lukukokemusta.
Kuvataiteen yhdistäminen äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunnille antaa mahdollisuuden näyttää kuvallisin keinoin muille, millaisiksi on kuvitellut joitain kirjassa kuvattuja paikkoja tai henkilöitä. Mielestäni siis tällainen harjoitus toimii hyvin lukukokemuksen jakamisen välineenä.
Kirjoittaja:
Teetin tämän harjoituksen 12-vuotiaalla, 6-luokkalaisella pojalla (Valtteri Nieminen)
Kirjoitusajankohta: Lokakuu 2007
Opettaja: Jaana Koivisto-Nieminen
Email: jaana.koivisto-nieminen@edu.hel.fi
Päivitetty: 15.02.2008