SANASIRKUS 17 - 1/2007

Sanasirkus 17 on koottu Pukinmäen kuvataidekoulun sarjakuvapiirtäjien töistä. Kukin piirtäjä kertoo omasta työtään ja harrastuksestaan oman sarjiksensa sivuilla ja sarjakuvapiirustuksen opettaja Simo Koivunen pohtii ohessa sarjakuvan opetusta ja lajin antia piirtäjille ja koululle.

Miksi opettaa sarjakuvaa?

Tulin Pukimäen Taidetalon sarjakuvaopettajaksi vuonna 1997 Lohjanseudun kuvataidekoulusta, jossa olin opettanut myös sarjakuvan tekemistä kahden vuoden ajan. Kymmenen vuotta sitten sarjakuva oli hyvin leimallisesti "poikien juttu". Suurin osa oppilaista oli 10 - 15 -vuotiaita poikia, jotka purkivat omaa luomisvoimaansa väkivallan, supersankariparodian ja kieliposkisen huumorin muodossa. Ne harvat tytöt, jotka uskaltautuivat poikavaltaiselle kurssille mukaan, harrastivat nk. "söpöilyä", eli hevos- ja prinsessaunelmasarjakuvaa.

Muutos sukupuolijakautumassa alkoi näkyä tämän vuosituhannen alkupuolella, noin vuodesta 2002 alkaen. 12 - 16 -vuotiaita tyttöjä alkoi ilmoittautua koko ajan yhä enemmän sekä Taidetalon iltaryhmiin että ympäri Suomen pitämilleni sarjakuvan viikonloppukursseille. Yhteinen tekijä monen tytön motivaation kohdalla oli viehätys mangaan (japanilaiseen sarjakuvaan). Tuo buumi, joka silloin alkoi, ei ole saavuttanut vieläkään huippuaan: uusia nimikkeitä käännetään koko ajan lisää suomeksi. Tällä hetkellä vanhempien oppilaiden osalta tyttöjä ja poikia on ryhmissä suurin piirtein yhtä paljon.

Iltaryhmissä ryhmähenki ja – synergia muodostuvat usein erityslaatuiseksi. Useat oppilaat viettävät monia vuosia samassa ryhmässä. Iltaryhmien opetuksessa pääpaino kallistuu oppilaantuntemukseen, luottamukseen ja henkilökohtaiseen palautteeseen. Oppilaat alkavat vähitellen ottaa lisää omaa vastuuta tekemisistään (varsinkin yli 12-vuotiaiden ryhmissä). Jotkut oppilaat jatkavat sarjakuviaan myös vapaa-ajallaan, kehittäen jopa monikymmensivuisia kokonaisuuksia. Oppilaita kiinnostavat myös Pukinmäen Taidetalon ulkopuoliset sarjakuvaprojektit ja -kilpailut.

Mielestäni sarjakuva soveltuu erityisen hyvin ala-asteen (ja yläasteenkin) opetukseen integroiduksi metodiksi useasta syystä.

1. Sarjakuvien suosio. Poikkeuksetta ala- ja yläasteikäisille tehdyt lukututkimukset ovat osoittaneet sarjakuvien olevan ehdottomasti suosituinta lukemistoa kummankin sukupuolen osalta (esim. Aikakauslehtien Liitto, 2000). Onkin kummallista, etteivät kustannusyhtiöt hyödynnä tätä tietoa enempää suunnitellessaan oppikirjamateriaaleja. Myös sarjakuvan jättäminen pois Opetussuunnitelmien perusteista osoittaa välinpitämättömyyttä lasten ja nuorten todellisesta maailmasta.

2. Halpa taidemuoto. Sarjakuvien tekemiseen tarvittavat perusvälineet ja -tarvikkeet löytyvät varmasti jokaisesta koulusta. Liikkeelle pääsee, kunhan jokaisella oppilaalla on käytössään lyijykynät, pyyhekumit, viivoittimet, tussipiirtimet ja pino puhdasta, valkeaa paperia. Opettaja voi lisäksi hankkia oman harkintansa mukaan hieman erityisvälineitä (esim. korjauslakkaa tai -kyniä). Sarjakuva on siis lähtökohdiltaan halpa taidemuoto, joka pystyy vastaamaan koulujen koko ajan kutistuvien resurssien asettamiin haasteisiin.

3. Hyvä motivointikeino. Sarjakuvien kautta on helppo motivoida oppilaita (erityisesti poikia) hyvinkin teoreettisiin aiheisiin ja pohdintoihin. Yhdysvalloissa on kehitetty ns. concept cartoon -käsite, jossa sarjakuvailmaisun avulla havainnollistetaan varsinkin luonnontieteellisiä ilmiöitä ja matemaattisia käsitteitä.

4. Kuvalukutaidon kehittäminen. Sarjakuva sisältää monia elementtejä, joiden ymmärtäminen edellyttää erityistä sarjakuvan lukutaitoa. Näitä elementtejä ovat esim. kuvasymbolit, liike- ja vauhtiviivat sekä erilaiset puhekuplien muodot. Ilman näiden yleisesti käytössä olevien elementtien ymmärtämistä ei sarjakuva aukea tajuttavalla tavalla. Mielestäni vanhemman opettajakunnan keskuudessa (ainakin aiemmin) vallalla ollut käsitys sarjakuvan lukutaitoa rappeuttavasta vaikutuksesta on täysin tuulesta temmattu.

5. Empatiakyvyn harjoittaminen. Pelkistettyjen sarjakuvahahmojen avulla pystyy osoittamaan helposti oppilaille erilaisten kasvonilmeiden merkityksen eri tunnetiloille: miten ilmeet muodostuvat? Suun, silmien ja kulmakarvojen asentojen pienillä muutoksilla saa aikaan dramaattisia ja hämmästyttävän vaikuttavia muutoksia hahmon tunteissa ja olotilassa.

6. Tarinankerrontataidon kehittäminen. Sarjakuvalla voidaan auttaa oppilasta tajuamaan tarinoiden rakenteita ja lainalaisuuksia. Niiden avulla pystyy hahmottamaan tarinoiden alku- ja loppupaikat sekä kronologisen etenemisen helpommin kuin pelkkää kirjallista tekstiä analysoimalla. Hyvä harjoitus on esimerkiksi pilkkoa sarjakuva paloiksi ja laittaa sen ruudut väärään järjestykseen tai poistaa ruutu keskeltä tai lopusta.

7. Tiedon muistiin palauttaminen. Sarjakuva yhdistää saumattomasti kuvan ja tekstin. Tietoaineksen muokkaaminen sarjakuvaksi tai sarjakuvamaisesti eteneväksi kuvakertomukseksi auttaa tiedon muistiin jäsentämistä ja myöhemmin muistiin palauttamista.

8. Integrointikeino. Sarjakuvan avulla voidaan edesauttaa eri opetettavien aineiden integrointia. Hyvä "kolmikanta" on ottaa tietoaines jostain lukuaineesta (esimerkiksi historia, biologia), jatkaa tiedosta tarinankerrontaan ja mielikuvituksen käyttöön (äidinkieli, sanataide) ja siitä syntyneestä käsikirjoituksesta edetä kuviin ja sarjakuvaan (kuvataide). Näin erityyliset oppijat voivat sarjakuvaprojektissa löytää oman luontevan paikkansa ryhmässä ja osallistua mahdollisimman mielekkäällä tavalla henkilökohtaisella panoksellaan tuotoksen valmistumiseen.

Edellä mainitut asiat puoltavat mielestäni vahvasti sitä, että sarjakuva olisi oikein käytettynä ja opetettuna todella käyttökelpoinen väline koulussa. Etenkin paljon hehkutetun (ja silti kovin epämääräisesti määritellyn) eheyttävän opetuksen tarpeeseen se vastaa hyvin.

Päivitetty: 14.05.2007