Satuseikkailu
Muutama paikalla ollut lapsi ei aluksi osoittanut vähäisintäkään kiinnostusta sadutusta kohtaan. Lopuksi he olivat niin innoissaan ja tarinoidensa vallassa, etteivät olisi malttaneet lopettaa. Niko oli ensimmäinen, joka intoutui kertomaan Formula-tarinaa, jossa esiintyi hänen ystävänsä Oskar, joka oli muuttanut pois Jakomäestä. He kävivät keväällä yhdessä ahkerasti sadutuksessa ja muistin Nikon siitä. Tervehdin häntä iloisesti ja kysyin kuulumisia. Kysyin, käyvätkö he edelleen salaisessa metsäpaikassa Oskarin kanssa ja Niko sanoi, että paikka oli muuttunut ja he tapaavat kyllä, vaikka vähän harvemmin matkan takia. Eräs Nikon tuntema tyttö intoutui saduttamaan Nikoa, koska ei halunnut kertoa itse ja sanoin että niinkin oli mahdollista tehdä. Ohjasin hieman, kun ystävä aikoi aluksi arvottaa Nikon kerrontaa. Pistin jyrkän stopin ja sanoin, että kertoja on päähenkilö, joka on aina oikeassa ja saduttaja vain työkalu. Lapset ymmärsivät heti ja jatkoivat hyvällä intensiteetillä keskenään loppuun asti. Tyttö oli ehkä 13-14 –vuotias ja poika jollakin herttaisella tavalla jälkeenjäänyt 13-vuotias, lempeä ja eläväinen persoona.
Jukka sai sadutukseen mukaan kaksi tyttöä, joista toinen ei suostunut tarinan kerrottuaan kertomaan nimeään. Luulin, että tyttö pelkäsi vieraita ihmisiä ja pyysin häntä menemään netistä Taidetalon sivuille etsimään tietoja sadutuksesta. Lopulta, pienen lämpenemisen ja muutaman tarinan jälkeen, selvisi että tytöt olivat arastelleet venäläistä alkuperäänsä. Itse huomasin sen tarinankerronnan aikana tavasta ilmaista itseään, koska osaan venäjää ja tunnen kulttuuria. Jukka ei ollut huomannut tätä ja kun tytöt lopulta antoivat nimensä, Jukka kysyi kiinnostuneena, mistä toisen tytön sukunimi oli peräisin. Silloin tytöt alkoivat innokkaina selittää, että nimi oli venäläinen ja puhua muutenkin vuolaasti nimiensä historiasta.
Jossain vaiheessa paikalle ilmaantui lisää keväällä sadutettuja, afrikkalaisvanhempien tyttöjä, Grace ja Ozzie. Grace on 16-17 –vuotias kongolaisvanhempien tytär ja arveli, etten muista hänen nimeään. Oli ylpeä kun muistin. Ozzie piirsi kuvan minusta ja heidän mukanaan olleet 1-5 –vuotiaat lapset piirtelivät hetken ja seurasivat keskusteluamme. Tytöt harmittelivat, ettei heillä ollut aikaa jäädä sadutukseen sillä kertaa. Ozzie pyysi minua käymään luokseen. Lapset ottivat lähtiessään tuomiani sadutusmainoksia mukaansa, jotta tietäisivät milloin tulla seuraavan kerran.
Kirjoittaja:
Niko Nyholm 13 v., Jana Shavkera 10 v., Carina Huttunen 11 v.
Kirjoitusajankohta: 12.9.2006
Pojat olivat tietokoneella, eikä sadutus houkuttanut. Pienemmät lapset ujostelivat. Sitten tuli 8-vuotias Virva viulutunnilta ja tarttui heti sadutettavaksi. Tarinaa vain ei meinannut aluksi syntyä. Syötin paljon ideoita ja mikään ei tärpännyt. Huomasin hänen tuijottavan värikynälaatikon kantta, jossa oli lauma hevosia. Kysyin, pitikö hän hevosista ja harrastiko ratsastusta. Hänellä oli useita hoitohevosia ja hän piti ratsastamisesta. Lopulta hän kertoi pitkän tarinan hevosista.
Kirjoittaja:
Virva Lyytikäinen 8 v.
Kirjoitusajankohta:19.9.2006 Pukinmäen kirjasto
Kirjasto oli tyhjä lapsista, kuten Jakiksessa niin usein käy. Ehkä 20
min. ennen kirjaston sulkeutumista tuli tyttö, jota tervehdin, hän
tervehti takaisin. Hän etsi japanilaisen sarjakuva-albumin ja tuli
sitten lukemaan sitä minua vastapäätä. Kysyin hetken päästä, haluaisiko
hän kertoa minulle tarinan. Ennen kuin hän edes tiesi mitä ajan takaa,
hän kaivoi repustaan nivaskan tekstiä ja iski sen eteeni. Luin pitkän
tarinan, jonka hän oli kirjoittanut koulutehtävänä. Se liittyi
japanilaisiin sarjakuvahahmoihin ja nuorten kokemuspiiriin. Kun olin
lukenut tekstin, totesin että hän osaa kirjoittaa pitkää tekstiä ja
selitin sadutuksen säännöt. Hän kertoi, minä kirjoitin. Aika loppui
auttamatta kesken tällaisen kertojan kanssa.
Kirjoittaja:
Sanna Kömi 14 v.
Kirjoitusajankohta: 10.10.2006 Jakomäen kirjasto
Opettaja: Kukka Eklund
Email: kukka.eklund@welho.com
Koulu: Pukinmäen Taidetalo
osoite: Unikkotie 4, 00720 Helsinki
Päivitetty: 20.08.2007