Luimme luokassa ääneen kirjan Lili Väkevä ja traakkikuningatar. Kirja
kiinnosti sekä tyttöjä että poikia. Päähenkilö on tyttö, mutta hänen
toimintansa ja rohkeutensa tekivät vaikutuksen kaikkiin.
Mietimme, miten paljon hyötyä Lilille oli Traakkikuningattaresta, joka
oli vanha ja yksinäinen lohikäärme. Mietimme myös, miten erilaisissa
tilanteissa olisi hyötyä, jos olisi edes mahdollisuus lentää, vaikka ei
kokonaista lohikäärmettä omistaisikaan. Lukiessamme kirjaa kirjoitimme
ensin Lili Väkevälle kirjeitä. Teimme myös kuvia Traakkikuningattaresta
ja Lilistä. Kun saimme kirjan luetuksi, kirjoitimme nämä kertomukset.
Oppilaat aristelivat jonkin verran kirjoittamista, kun tiesivät, että
tekstit mahdollisesti julkaistaan. Kertomusten kirjoittamiseen olisin
voinut valmentaa oppilaita vielä lisää, mutta ne, joilla juttu luistaa,
ei tuntunut olevan vaikeuksia. Vähäsanaisemat olisi voinut saada
liikkeelle, jos olisimme vielä laatineet runkoja yhdessä tai tehneet
joitakin listoja mahdollisista näkökulmista.
Kirjoittaja:
Aleksi Pulkkila, Sami Eskelinen, Heidi Kiviranta, Malviina Linninen,
Petra Hillilä, Ajaan Libaan, Kira Järvinen, Kia Takoja, Mico Tuomi,
Nelli Aalto, Yasamin Rhouvati, 4.luokka
Kirjoitusajankohta: tammikuu 2006
Opettaja: Päivi Ruohomaa
Email: paivi.ruohomaa@edu.vantaa.fi
Koulu: Rekolan koulu
Osoite: Rekolantie 67, 01400 Vantaa
Päivitetty: 21.08.2007