Pukinmäen Taidetalo

Peppi Pitkätossun matkassa

Teemallinen sadutus Peppi Pitkätossusta. Olimme ennen sadutusta käsitelleet Peppi Pitkätossua eri tavoin. Olin lukenut Pepin tarinoita luokassa. Pohdimme kertomusten päähenkilöitä ja sivuhenkilöitä sekä tapahtumapaikkoja. Katsoimme Peppi -animaatioita ja vertailimme, miten ne poikkeavat kirjailijan kuvauksesta juonen ja henkilöhahmojen suhteen. Koska eroja löytyi paljon, pohdimme syitä animaationtekijöiden valintoihin. Kirjoitimme Pepin "suurentelutarinoita" eli juttuja, jotka olivat valetta ja jotka olivat tyypillisiä Pepille. Piirsimme ja maalasimme Pepin seikkaluista. Sadutus toteutettiin pareittain. Oppilaat saivat paperit, joissa oli ohje kertoa Peppiin liittyvä tarina. Paperissa oli Pepin kuva.

Sadutus onnistui melko hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Oppilaat olivat innostuneita, eikä yksikään sanonut, ettei keksi mitään. Haittapuolena teemallisessa sadutuksessa voi olla toistokirjoituksen tapainen toteutus eli oppilas toistaa jo teemasta kuulemiaan tarinoita. Olisin voinut kannustaa oppilaita hyvinkin luoviin ratkaisuhin, joita tosin jotkut oppilaat tekivätkin esim. Pepillä oli sinitukkainen sisko, Pippi.

Kirjoittaja:
4. lk. 10-11 vuotiaita

Kirjoitusajankohta: syyskuu 2005

Opettaja: Päivi Kulmala
Email: paivi.kulmala@tuusula.fi
Koulu: Kolsan koulu
Osoite: Leikkurinkuja 10, 05400 Jokela

Päivitetty: 20.10.2005