Pukinmäen Taidetalo

Olipa kerran

Ensin sadutin puolikasta luokkaa kokeiluluontoisesti. Pohjustuksena oli vain, että jokainen lisää vuorollaan tarinaan lauseen ja jokainen osallistuu. Opettaja kirjoittaa kertomuksen paperille sitä mukaa kuin oppilaat sitä kertovat. Emme miettineet yhdessä tarinalle aihettakaan, vaan tarina lähti ensimmäisen kertojan Olipa kerran -aloituksesta liikkeelle ja muovautui seuraavien kertojien mukaan. Lapset olivat kiinnostuneita tarinankertomisesta ja yhden oppitunnin aikana syntyi tarina apinasta, jonka nimi oli Draco Malfoy. Olin yllättynyt, miten hyvin tarina eteni ja sai päätöksen, vaikka kertojia oli niin monta.

Kesämuistoja: Toista puolta luokasta runotin. Jatkoimme sähköpostissa etenevää runoa, johon osallistuu vuorollaan kukin aineenopettajasta luokanopettajaksi opiskeleva kirjallisuuskurssilainen oppilaidensa kanssa. Olin niin vaikuttunut oppilaiden runotajusta ja tavasta sanoa asioita runokielellä, että päätin lähettää runommekin julkaistavaksi Sanasirkus-lehdessä. Vaikka se oli pitkän runon osa, siitä tuli kuitenkin itsenäinen kesärunokokonaisuus.

Kolmannen sadutuksen tein rohkeasti koko luokan kanssa ja yllätyksekseni se onnistui kaikkein sujuvimmin. Siitä tuli tarina lelukaupan nallesta ja lelupelleistä. Kaiken kaikkiaan oli yllättävää, miten hyvin 24 oppilasta pystyi lause kerrallaan rakentamaan yhdessä sujuvan tarinan, jolla oli selkeä juoni ja joka oli lisäksi hauska, ainakin opettajan ja oppilaiden itsensä mielestä. Etenimme niin, että kaikki kertoivat aluksi vuorollaan pätkän tarinaa, suunnilleen lauseen ja sen jälkeen halukkaat puheenvuoroa pyytäen jatkoivat aina lauseen kerrallaan kuitenkin niin, että kaikki halukkaat saivat vuoron, eikä tekstiä mitenkään valikoitu.

Mielestäni tarinoista näkyy kertojien kekseliäisyys ja se, että he ovat aktiivisia lukijoita. Yhdessä kertomisessa on myös mukana omanlaistaan vuorovaikutuksesta lähtevää ainutlaatuista voimaa. Näiden sadutuskokemusten innostamana aion jatkossakin saduttaa oppilaitani ja muistaa ryhmässä tapahtuvan yhteisen suullisen tarinankerronnan avartavat mahdollisuudet.

Kirjoittaja:
Saduttajana opettaja, kertojina yhdessä tarinassa koko kolmas musiikkiluokka, 24 suunnilleen 9-vuotiasta oppilasta, toisessa tarinassa puoli luokkaa ja runotuksessa puoli luokkaa

Kirjoitusajankohta: toukokuu 2005

Opettaja: Hannele Huhtinen
Email: hannele.huhtinen@susiraja.net
Koulu: Vantaankosken koulu
Osoite: Isontammentie 17, 01730 Vantaa

Päivitetty: 20.10.2005