Tutustuimme tammikuun lopulla Suomen lasten eläintarinoihin. Luimme muutaman tarinan luokassa ääneen oppilailla rooleja ja sitten keskustelimme niiden erityispiirteistä, mikä niissä oli yleensä juoni, mitä samaa niissä selvästi oli, millaisiksi hahmoiksi eläimet niissä aina kuvattiin; tyhmä susi, voimakas ja hyväuskoinen karhu, viekas ja laiska kettu, Metsolan kiukkuinen emäntä yms.
Alunperin meidän piti ryhmissä tutustua tarinoihin ja ryhmän piti sitten esittää luokalle yksi tarina, mutta tämä jäi toteuttamatta aikapulan ja opettajan sairasloman takia. Lapset innostuivat tarinoista kovasti ja niinpä oli luonnollista, että oppilaat saivat myös itse keksiä vastaavanlaisia tarinoita. Ennen kirjoitustuntia 2h oppilaat saivat itse keksiä aiheita ja esim. tällaisia esitettiin:
//Miksi hirvellä on niin komeat sarvet?
Miksi kalalla on suomut?
Neitoperhosen täplien tarina
Miksi rotalla on pitkä häntä?
Miksi punatulkku on niin punainen?
Kyykäärmeen sahakuvio
Miksi ilveksellä on tupsut?
Miksi jäniksellä on pitkät korvat?
Miksi karhulla on lyhyt häntä?//
Karhun töpöhännästä kirjoitettiin paljon ja jäniksen pitkien korvien "syntytarina" oli myös oppilaille mieluisa aihe. Punatulkkujen punaisuudesta ja ilveksen tupsukorvien taustasta syntyi myös useampi kirjoitus.
Kirjoitukset olivat kokonaisuutena oikein onnistuneita. Hitaammatkin kirjoittajat saivat aikaiseksi pikkutarinoita, kun aihe oli mieluisa. Aiheiden ideointi oli myös innokasta! Aion toistekin toteuttaa tämäntapaisen kirjoitustehtävän ja silloin kirjoituksista voisi koota vaikka kirjasen kuvituksineen!
Kansansatuperinteeseen kurkistaminen eläinsatujen kautta toimii hyvin ja luulenpa, että tämäntapainen juttu voidaan toteuttaa 1.- 6. luokalla. Ensimmäisellä luokallahan oppilaat voisivat vaikka kummiensa kanssa kirjoittaa eläintarinoita saduttamalla ja kuvitukset päälle! Isommilla luokilla teemaan voisi hyvin ottaa myös muiden maiden kansanperinteeseen kuuluvia eläinsatuja ja etsiä niistä samoja piirteitä/mahdollisia eroavuuksia, vertailua siis.
Kirjoittaja:
Anna-Katri Bergman 11 v
Emmi Lätti 11 v
Matti Tirri 11 v
kaikki 5. luokkalaisia
Kirjoitusajankohta: tammikuu 2005
Opettaja: Tiina Myllyniemi
Email: tiina.myllyniemi@karkkila.fi
Koulu: Ahmoon koulu
Osoite: Maikkalantie 52, 03620 Karkkila
Päivitetty: 16.06.2005