Pukinmäen Taidetalo

Runotuksia

Harjoituksen idea oli kirjoittaa runoja Mikko Perkoilan laulun Lohikäärme ja seitsemän prinsessaa pohjalta. Laulun lisäksi meillä oli käytössä samaan lauluun perustuva kuvakirja (kuvittanut Leena Lumme).

Ennen runojen kirjoittamista kuuntelimme ja lauloimme laulua tutuksi (alun perin oli tarkoitus vain tutustua lauluun, mutta oppilaat ihastuivat laulun satumaailmaan). Laulu kertoo tarinan monipäisestä lohikäärmeestä, joka oli saanut perinnöksi seitsemän prinsessaa. Jokaisella prinsessalla oli mielenkiintoisia feminiinisiä luonteenpiirteitä, jotka harmittivat lohikäärmettä. Siksipä lohikäärme tarjosi perintöjään metsän keskelle ratsastaneelle prinssille. Prinssi haki kuusi kaveriaan jakamaan lahjoitustaan ja laulun lopussa vietettiinkin häitä. Laulu vetosi luokkaani siitäkin syystä, että luokassa on seitsemän tyttöä (prinsessaa) sekä kaksi poikaa (lohikäärme ja prinssi).
Oppilaat itse ehdottivat, että he haluaisivat näytellä tämän laulun. Sitä varten päätimme kirjoittaa vuorosanat laulun tapaan runoiksi. Olen opettajana kirjoittanut runot muistiin ketjusadutuksen tapaan. Sadutus oli oppilaille ennestään tuttu työmuoto, mutta runoja he eivät olleet koskaan aiemmin tehneet näin.
Sadutusta ja runotusta varten keräännymme yleensä pieneen ympyrään luokan lattialle.
Joka kerta, kun aloitimme työskentelyn, kuuntelimme virikkeeksi cd:ltä ko. laulun ja seurasimme laulun kulkua kuvakirjasta aukeama kerrallaan. Sitten annoin aiheen: kerro minulle runo vaikkapa Tarinaprinsessasta. Näin etenimme runo kerrallaan prinssistä ja lohikäärmeestä seitsemään eri prinsessaan. Yleensä puolen tunnin runotuksen aikana syntyi 2-3 runoa. Runotuksen päätteeksi luin runot oppilaille.
Runotus onnistui mielestäni upeasti. Oppilaat olivat hurjan innostuneita työskentelystä ja nauttivat tuloksista silminnähden. Pienoismusiikkinäytelmämme prosessointi jatkui. Teimme runoista ja laulusta esityksen, jonka loistavasti sujunut ensi-ilta oli koulun ja kylän yhteisessä joulujuhlassa!

Kirjoittaja:
Hautjärven koulun 1-2 luokka, yhdeksän oppilasta

Kirjoitusajankohta: Syys-lokakuu 2004

Opettaja: Saara Oikarinen
Email: saara.oikarinen@edu.mantsala.fi
Koulu: Hautjärven koulu
Osoite: Hautjärventie 580, 04840 Hautjärvi

Päivitetty: 26.01.2005